Tervetuloa Haaralan tilalle!
Haaralan tilalla yhdistyvät pitkät perinteet ja moderni maaseutu. Me Haaralan tilan yrittäjät, Ari Vappula ja Satu Harden, elämme omaa unelmaamme täällä peltojen keskellä Orimattilan Pakaan periferiassa. Inspiroidumme maaseudun rosoisen rouheasta elämäntyylistä ja uuden liiketoiminnan rakentamisesta. Olemme tulisieluinen tiimi täynnä intoa ja paloa omaa työtämme kohtaan.
Tilamme pitkä historia ulottuu vuoteen 1539, jolloin historiankirjoista löytyy ensimmäinen maininta tilamme maista. Sen jälkeen sukumme maita on ennen meitä viljellyt 18 sukupolvea. Vuonna 2009 oli meidän vuoromme astua näihin perinteikkäisiin saappaisiin, osaksi sukupolvien ketjua. Tällöin tehdyssä sukupolvenvaihdoksessa Orimattilan Pakaalla sijaitseviin Haaralan tilan maihin yhdistettiin Pukkilan Kanteleella olevat Vappulan suvun maat.
Meidän hallinnassamme maatilan koko kasvoi noin viidessätoista vuodessa reilusta 70 hehtaarista vuokra- ja ostomaiden ansiosta parhaimmillaan noin 420 hehtaarin laajuuteen. Tila toimi pitkään luomuviljelyssä, mutta luomun kysynnän hiivuttua siirryimme takaisin tavanomaiseen viljelyyn.
Vuonna 2020 Haaralan tilalla aloitettiin harrastusmielessä amerikkalaisten Carhartt-työvaatteiden myynti omassa verkkokaupassa. Ari oli käyttänyt kyseistä tuotemerkkiä jo vuosia, mutta vaatteiden saatavuus oli tuolloin Suomessa melko heikkoa. Niinpä, jälleen kerran, ideat iskivät kipinää ja valtameren taakse viuhahti sähköposti lähestulkoon seuraavilla sanoilla:
“Suomesta päivää. Haluaisimme myydä Carharttin vaatteita keskellä maaseutua vanhassa kivinavetassa. Ryhdytäänkö hommiin?”
Toiminta lähti vaikeista koronavuosista huolimatta hyvin käyntiin ja pian Pakaalla sijaitseva Haaralan vanha navetta sekä konekorjaamo valjastettiin kaupan myymälätilaksi ja varastoksi. Maatilan toiminnot sekä konttori siirtyivät kiinteistökaupan myötä parinsadan metrin päässä sijaitsevaan Pakaan vanhaan juustolaan, jossa 1960-70-luvuilla sijaitsi myös maatalouskoneiden tehdas.
Maatalouden saralla viimeiset vuodet koko Euroopan laajuisesti ovat olleet erittäin vaikeita. Maanviljelyn erittäin korkean kustannusrakenteen, sääriskien ja oman tilan isojen investointitarpeiden vuoksi päädyttiin Haaralassakin vuoden 2023 syksyllä poikkeukselliseen ratkaisuun: maataloustoiminnan lopettamiseen ja kaupan liiketoiminnan kehittämiseen.
Maanviljelyn ohella harrastusmielessä aloitettu kauppatoiminta oli kasvanut liikevaihdoltaan merkittäväksi, vaikka toimintaa pyöritettiin muiden töiden ohella. Maatilan toiminnasta jäi jäljellä ainoastaan hunajatuotanto, mutta omat viljelysmaat vuokrattiin eteenpäin toisille viljelijöille.
Vuodesta 2024 lähtien Haaralan tilan liiketoiminta koostuu kauppatoiminnasta, hunajatuotannosta sekä maa- ja kiinteistövuokrauksesta. Tilaa kehitetään jatkossa yhä enemmän elämykselliseksi paikaksi vierailla ja inspiroitua maaseutuhenkisestä elämäntyylistä.
Vaikka emme enää itse aktiivisesti viljele, on meille maaseutu edelleen täynnä mahdollisuuksia ja paikka, jossa voi elää sellaisten asioiden äärellä, joita rakastaa. Voit seurata elämäämme somekanavissamme Instagramissa, Facebookissa ja YouTubessa.