


Kahvi toisessa kädessä, koira toisessa. Asiat tärkeysjärjestyksessä.
Baron Filou Filou 189 ollaan aikaisin liikkeellä. Filou on vetänyt trench coatin päälle, huivin kaulaan ja lähtenyt pienen nelijalkaisen ystävänsä kanssa aamukävelylle. Kahvikuppikin on jo puoliksi tyhjä.
Pieni ja yksityiskohtainen Filou-painatus rinnassa tekee paidasta juuri sopivan persoonallisen ilman, että se huutaa huomiota. Klassista tyyliä ja Baron Filoulle ominaista kuivaa huumoria samassa paketissa.
T-paita on valmistettu100 % laadukkaasta premium-puuvillasta. 200 g/m² kangas on tavallista kevyttä T-paitakangasta jämäkämpää, joten paita laskeutuu ryhdikkäästi ja pitää hyvin muotonsa.
Samalla tukeva kangas antaa yksityiskohtaiselle rintapainatukselle hyvän ja tasaisen pohjan pesusta toiseen.
Leikkaus on klassinenRegular Straight Fit – suora, rento ja helppo käyttää. Ribattu pääntie ja istutetut hihat viimeistelevät siistin rakenteen.
Filou 189 toimii sellaisenaan farkkujen tai chinojen kanssa ja sujahtaa yhtä luontevasti overshirtin, neuleen tai öljykangastakin alle.
Haaralan Kaupan vinkki: Farkut, Blundstonet ja päälle öljykangastakki. Koira mukaan ja kahvi käteen – tämän paidan kohdalla pukeutumisohje on jo valmiiksi painettu rintaan.
Postitamme tilauksesi yleensä viimeistään seuraavana arkipäivänä. Viikonloppuna tehdyt tilaukset postitetaan maanantaisin. Mikäli jokin tuote jää jälkitoimitukseen, ilmoitamme siitä sähköpostitse.
Toimitus on ilmainen yli 150 euron arvoisille tilauksille.
Tuotteilla on 14 päivän palautusoikeus. Palautus on maksullinen. Palautus tapahtuu Postin palautustunnuksella.
Autamme mielellämme sinua oikean koon valinnassa, jotta välttyisimme turhilta palautuksilta. Ota yhteyttä asiakaspalveluumme sähköpostitse myymala@haaralantila.fi tai puhelimitse kaupan aukioloaikoina numeroon 045 321 8355.
Onko sinulla kysyttävää? Lue vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin -> Usein kysytyt kysymykset. Jos vastausta ei sieltä löydy voit olla aina yhteydessä meihin sähköpostilla tai yhteydenottolomakkeella.